“Klassinen örkit vs. humanit... Oli kyl suht ykstotinen matsi. Ekalla puolikkaalla onnistuin tekemään TD:n koska KO jätti laidan auki ja jäi keskialueelle hakkaamaan ja/tai tulemaan hakatuksi. Kuten aina, Dostoa vastaan TD:n tekeminen tuntui olevan harvinaisen vaikeata... Ei pelkästään mahdollisten huonojen noppien vuoksi vaan koska hän useimmiten saa tuotua porukkaa puolustukseen ja näin tehden ratkaisevasti hidastaa etenemistä. Ihan loogista.
Kiusalliset POW/SKULL-näkymät varjostivat BoB:en toimintaa läpi pelin... Se on kyllä kumma että noita tuloksia tulee niiden kohdalle suht paljon. Vaikka kyllähän asia on niin että eiväthän BoB:t tee mitään muuta kentällä kuin blokkaavat...eli jossain vaiheessa niitä tulee, pakostakin.
Toisella puoliajalla Dosto pääsi tasoittamaan toisella vuorollaan ja tilanne oli enemmän tai vähemmän toisinto omasta maalistani. Potkusta KO sai quick snapin ja touchbackin. Menin jättämään laitaan yhden ruudun liikkumavaran ja sitä kautta KO pääsi etenemään niin pitkälle, etten saanut tarpeeksi miehiä enää tilanteeseen mukaan. Sekin blokki millä olisin voinut päästä edes pallomiehen TZ:lle kaatui yrittäessään gfi:ä. Oman tuskansa tilanteeseen toi keskialueella tapahtunut eteneminen quick snapin avulla. BoB:sta päästiin ohitse melko tyylikkäästi ja kiinni keskikenttäpelaajiin...jotka eivät siten päässeet irtaantumaan palloporukan kimppuun. Loppuun asti mietitty liike, pakko arvostaa :)
En tiedä miten tuota omaa pelaamistaan pitäisi tulkita, koska toisen puolikkaan loppupuolella kentällä ei ollut ehkä kuin 6 tai 7 KO:n miestä, enkä siltikään onnistunut pääsemään realistiseen maalintekotilanteeseen. Jotenkin KO onnistui aina tuomaan yhden miehen pallokaverini kimppuun ja kaataamaan sen vieläpä. Pallon käsittelyssä löytyi kyllä tämän pelin osalta paljon korjattavaa.”