“Kyllä oli taas hoppereilla käyttöä. Ovat melkoisen ylivoimaista kauraa kunhan OFAB ei tee temppujaan. Tässä matsissa niitä temppuja ei montaa nähty ja reiskat pystyi säästämään niihin normaaleihin kätöstelyihin. Vammapuolelta (ja lyömispuolelta ylipäätään) olin kyllä matsin vastaanottaja, sillä en saanut aikaan kuin yhden vaivaisen BH:n ja sekin piti tehdä RSC:n avulla. Menikö matsi sitten enemmän pallopelin puolelle...
Winnarit olivat hyvät ja sain ostettua sekä uuden herderin kuopatun tilalle, että yhden reiskan. Seuraavaan matsiin lähdetäänkin nollabudjetilla...”
“Vaikka takkiin tuli oli matsi hauska. Pikkusen taisi tuuriakin DML:llä olla taidon kaverina parin maalin kohdalla. Itse keskityin siivoamaan kenttää ylimääräisistä vastustajista. Foulit sattuivat kohtalaisesti, ennen kuin vastaan sattui toinen squig hopper. Kaveri sai kenkää varmaan kolme tai neljä vuoroa putkeen avustajien ympäröimänä ja dirty playerilla tehostettuna, vaan ei. Ei suostunut kenttää jättämään. Ei voi syyttää ainakaan lasileuaksi. Sen verran miesylivoimaa sain hankittua, että viimeisen puoliajan lopulla sain sen verran vastustajan puolustusta auki, että goblini pääsi pallon kanssa puikahtamaan maalilinjan yli.”
Click on the charts to toggle relative statistics.
Winnarit olivat hyvät ja sain ostettua sekä uuden herderin kuopatun tilalle, että yhden reiskan. Seuraavaan matsiin lähdetäänkin nollabudjetilla...”